Uudet tuulet puhaltaa

Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Olen vihdoin löytänyt ihana piene talon meren ääreltä ja aloittanut työt. Varmaan kävin katsomassa 12 taloa ennen kuin tämä löytyi. Pieni punainen talo, ei mikään maailman hienoin ,mutta hyvin kotoisa. Mulla on nyt iso puutarha takapihana ja etupihalla voi nauttia aamu teen auringon paisteessa. Aallot kuuluvat pihalle ja rantaan kävelee 3 minuuttia. Koirat on ihan innoissaan paikasta ja varsinkin kun saavat päivittäin juosta vapaana rantsussa. Ensimmäisenä viikonloppuna oli Helmutin iloksi myös kissa pihalla. Pienen tappelun jälkeen kissa pääsi puuhun ja onneksi pyry oli etupihalla ja tuli paikalle vasta kun kissa oli päässyt puuhun. No sen jälkeen ei ole kissoja tässä pihassa nähty. Puutarhan loppussa on kasvimaa eli nyt vaan pitää opetella puutarhan hoitoa. Ainankin viinirypäleitä siellä kasvaa. Ja sitten meillä on pieni lampi mihin vois laittaa vaikka kultakaloja.

Poikien suhteen tilanne on aika tasainen. Helmut on nyt sitten palliton ja vielä ei täydellistä loppu tulosta tiedetä,mutta alkanut taas juomaan sisällä, mitä ei ole tehnyt helmikuun järistyksen jälkeen. Leikkivät rantsussa ja painivat illalla. Yhdessä en niitä uskalla jättää, Pyry menee muuten ihan panikkiin,kun huomaa jäävänsä Helmun kanssa yksin. Ja näin asiat on toiminut. Kun tulen kotiin, niin ne alkavat heti leikkimään. Loganin luona ne ovat yhessä suljettuna olkkariin, siinä talossa on koirilta pääsy kielletty makkariin, eikä sielloin mitään tappeluita ole.

Töissä olen ollut kolme viikkoa ja on ollut oikein mukavaa. Tosi mukavia duunikavereita ja työnantaja vaikuttaa reilulta. Pe-su tarjoaa ruuat, aina on tarjolla hedelmiä ja sitten niitä suklaakakkuja..Niillä on aina tapana tarjota suklaakakkua,kun on ollut isompi maanjäristys ja nythän niitä taas on täällä ollut. Se on kiitokseksi siitä,kun ollaan niin urheita...Mutta onhan ne mutakakkut tosi hyviä!Henkilöstöpäälikkö oli sitä mieltä,että mulle pitäis antaa pysyvä viisumi sen takia, että jään tänne asumaan maajäristyksistä huolimatta. Välillä tuntuu,että olen ihan kauhea ihminen,kun en millään enää jaksais näitä maanjäristys keskusteluita. Joka kerta kun yöllä järisee, ja niitä on nyt ollut joka yö, seuraavana päivänä ei sitten aamupäivänä mistään muusta puhuta. Kun täällä oli ne kaksi isoa järistystä puolen tunnin sisällä, olin duunissa. Kaikki muut menevät lattia, minä seison oven välissä.Mulla on turvallisempi olo, kun olen seisaaltaan ja siinä sitten tasapainottelen, kutsun sitä maanjäristys surffailuksi:) Muuten nämä järistykset näkyvät niin, että kaikki pitävät koko ajan kännykän, koti-ja auton avaimet ja lompakon taskussa. Monet on pakannut autoon vettä ja lämpimiä vaatteita. Mä en ihan nyt siihen ole mennyt, mutta yritän pitää henk.kohtaiset tavarat taskussa.

Tällä hetkellä olen vielä kotisairaalan puolella ja varmaan parin viikon kuluttua siirryn alakertaan perehdykseen. Kotisairaala työ ei nyt ihan hirveästi eroa Suomen toiminnasta, organisaatio ero on tietenkin iso, mutta mä laitan siitä teille rakkaat työkaverit oman meilin, ei näitä muita varmastikkaan sellaiset kiinnosta. Se mikä eroaa, on nämä kissanpurema infektiot ja rugby pelissä ruhjeen saaneet kundit, joilla sitten tulee tulehdus haavaan tai on sisäinen hematooma. Tiedän, se on hirveen harmillista hoitaa nuoria rugbyn pelaajia miehiä..But somebody has to do it.. Ensimmäisen lauantai aamuvuoron jälkeen lähdin kotiin, tulin päivystyksen kautta ja ihmettelin, että mitä täällä on oiken tapahtunut, kun koko paikka oli täynnä mutaisia miehiä varmaan 15-35 vuoteen. Sitten mulle kerrottiin,että lauantai on pelipäivä, eka pelataan kunnolla ja sitten tullaan paikkaamaan itsensä päivystykseen tai laitetaan kipsi käteen tai jalkaan. Ja sitten ne kehtaavat sanoa mulle, että kuinka kauhean vaarallinen laji jääkiekko on..haha..

Täytyy nyt tunnustaa, että nyt alkaa tuntua hyvältä täällä. Tietenkin,kun on töissä ja saa normaalin rytmin elämään, mutta myös talo on tehnyt ison osan. Yksi unelma täyttynyt,kun saa asua meren äärellä. Tämä alue on muutenkin hyvin lähellä Kumpulaa. Ihmiset tulevat puhumaan ja hyvin sellainen oma pieni kylä. Monet pitää mua ihan hulluna,kun olen tänne muuttanut. Tätä kutsutaan kadonneeksi maaksi, en tiedä miksi..Varmaan siksi, että jos se tsunami iskee ne sitten tää kyllä katoaa. Mutta en aio pelossa elää ja Logan tietää mitä mulle sitten pitää tehdä ja osaa tunnistaa tatuoinneista:) so no worries:)

Pitäkää huolta toisistanne rakkaat ystävät, mä lähen ransuun lenkille!!

P.s mä olen jopa miettinyt,että alkaisin juosta rannalla. Tiedän..mutta olenkin vielä ajatuksen tasolla;)

Aurinko alkaa paistaa risukasaan

En ole pitkään aikaan kirjoitellut,mutta toisaalta ei sitä jaksa negatiivisia ajatuksia kirjoittaa. Täytyy myöntää,että viimeiset 5 kuukautta on ollut henkisesti elämäni rankimmat. Alkoi näyttää siltä,että ei täältä saa töitä ja oli kauhea koti-ikävä ja mietin minkä perkeleen takia mä oon tänne tullut. Rahaa menee, mitään ei tule, pojat tappelee verissä päin ja mulla on yksinäistä. Yksin juominen ja suomi-musiikin kuunteleminen auttaa aina asiaan, pääsee oikein pohjalle.Elämä on ollut henkisesti kunnon vuoristorataa, toisina päivinä oli tosi vahva tunne,että kaikki onnistuu ja sitten oli niitä päiviä etten saanut itseäni edes ylös sängystä. Jälleen kerran urheilu pelasti mun mielenterveyden ja oli Loganillakin osuutta asiaan. Aloin sitten treenaamaan oikein kunnolla ja juoksin eri jumpissa. Logan jaksoi kannustaa työhaussa, painotti kärsivällisyyttä ja siitä kuinka kaikki tuntuu sitten niin paljon paremalta kaiken taistelun jälkeen. Minä kiikutin sitten käskystä cv:n sitten eri paikkoihin ja kuten Logan sanoi,että se nyt sun työ, saada työtä.Mutta loppuen lopuksi se sitten alkoi kantaa hedelmää ja niin taas kerran hän sai sanottua ,että I so told you so :)

Sitten olin tilanteessa,että oli kaksi työpaikaa mistä valita. Toinen päivystys/kotisairaa ja toinen kotihoito. Kävin kummassakin paikassa tekemässä muutamat työvuorot, halusivat tarkistaa,että pärjään englannilla. Valitsin päivystys/kotisairaala. Erittäin mielenkiintoista, puolet vuoroista päivystyksessä ja puolet kotisairaalan puolella. Olen aina ollut kiinnostunut päivystyksestä ja näin voin yhdistää kaksi mun lempipaikkaa. Täällä on vielä se erikoista,että tänne tulee kaikki vauvasta vaariin, ei ole erikseen lapsille omaa päivystystä,joten mulla on paljon opittavaa. Niiden kahden vuoron aikana tapasin todella hyviä tyyppejä ja tulen varmasti viihtymään siellä. Kotihoidossa työntekijöiden ikä lähenteli eläke-ikää. No eihän tämäkään tietenkään voinut mennä sitten helposti. Kun otin työn vastaan, heille selvisi etten voi aloittaa ennen kun minulla on työviisumi. Työviisumin saamisessa menee noin 6 viikkoa ja heidän piti täyttää 10 sivua erilaisia kysymyksiä miksi he palkkaavat minut eikä paikallista. Kun hain paperit, niin viesti rivien välistä oli,että jos olisimme tienneet tämän, emme olisi palkanneet sinua. No niiden moka,kun eivät kyselleet mitään haastattelussa ja enhän mä nyt mennyt sitä niille sanomaan. Kotihoidossa ne kysyivät haastattelussa. Tässä tilanteessa tuli sitten Linda apuun. Hän tunsi oikeita ihmisiä ja saan viisumin ensi viikolla eli alle kahdessa viikossa!!Aloitan siis työt ensi viikolla ja pääsen normaalin elämän makuun.

On tässä nyt tehty muutama hyvä reissukin täällä, pääsiäisenä olin 12 hengen porukassa pyöräilemässä 160km kolmessa päivässä aivan mahtavissa maisemissa. Sitten sain ensimmäiset vieraat tänne ja lähdin tyttöjen kanssa Queenstowniin pitämään hauskaa. Ne on olleet kyllä hyviä henkireikiä.

Nyt sitten on hyvä fiilis,kun vihdoin asiat alkavat kolahtaa paikalleen. Helmut menetti pallinsa ja nyt toivon mukaan sen hyökkäykset Pyryyn loppuvat, no ei ole sen jälkeen tullut yhtään. Nimittäin muuten Helmut lähtee Johkun ja Freijan kaveriksi Suomeen. On ollut kauhea katsoa, miten kaveruksista on tullut niin vihamiehet ajoittain. Pyry menee lukkoon ja hakee musta turvaa eli seuraa mua koko ajan kotona. Nyt on puolitoista viikkoa mennyt ja pojat leikkivät tosi paljon ja Helmut vaikuttaa tosi iloiselta. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää,miksi näin tapahtu. Mikään Helmutin käyttäytymisessä ei ole selkeää. Kun se hyökkää Pyryn päälle, joka siis alistuu heti, puree ja sen jälkeen alkaa hoivaamaan Pyryä ja nuolemaan sen suun pieliä.Ma ei ymmärrä..

Mutta näin asiat nyt ovat ja menevät vain parempaan kaikessa suhteessa. Olen alkanut etsiä uutta taloa ja nyt otan sitten ajan kanssa,että löydän sellaisen mistä pidän. Rantaan muutetaan, vaikka kaikki pitävät sitä hulluna ideana, mutta ajatus siitä,että voin joka päivä kävellä poikien kanssa siellä, on vaan mahtava etten luovu siitä. Eilen viimeksi kävin lenkillä siellä ja se ilo mikä pojissa on, kun saavat juosta vapaana ja jahdata lokkeja, on uskomaton. Ja muutenkin olen aina pitänyt siitä paikasta, siellä pieni keskusta, sellainen boheemipaikka. I just love it. Mä voin sitten mennä hienostelemaan Loganin luokse:)

Täytyy myöntää,että oaljon olen oppinut tämän aikana, plus saanut kropan sellaiseen kuntoon missä se ei ole pitkään aikaan ollut, mutta tärkein asia on itsepäisyys vai se suomalainen sisu, mikä vaan ei anna luovuttaa.Silloin,kun eniten on maassa ja kaikki näyttää menevän päin peetä niin läpsäsy poskelle ja nostamaan puntteja ja heti on parempi fiilis.Ja kiitos kaikille rakkaille, teidän kannustus on ollut tärkeä!!

Sweet as...

Hain haasteita ja niitä sitten olen saanut..

Nyt on mennyt kaksi viikkoa,kun harjoittelu on ohitse ja tämä työttömän elämä on pikkusen vaikeaa työnarkomaanille:) Lähdin tänne hakemaan uusia kokemuksia ja niitä on sitten tullut. Tämä on varmasti haastavin aika mun elämässä. Työtilanne täällä ei todellakaan ole hyvä. Olen laittanut useampiin paikkoihin hakemuksia ja vielä ei ole mitään tullut vastaan. Välillä on päiviä,että ajattelen, että kaikki menee päin persettä ja sitten on päiviä,kun tulee vahva tunne,että kaikki menee loppuen lopuksi hyvin. Tänään tosin tuli pieni pilkahdus valoa työnhakuun. Laitoin hakemuksen Nightingale Nursing agencyyn ja alle kymmenessä minuutissa sieltä soitettiin. Mies vaikutti hyvin mukavalta ja kiinnostunut auttamaan työn saannissa,mutta totuus on se, että luultavimminkin muutan muualle Uudessa-Seelannissa eli haasteet vaan jatkuvat. Monet paikat, mitkä hakevat työntekijöitä, haluavat jo työluvan saaneita. No minähän en voi saada työlupaa ilman työtarjousta...Eli edelleen jatketaan haasteilla. Mutta mies vaikutti todella mielenkiintoiselta ja haluaa tavata ensi viikolla, jotta saa kasvot äänelle ja voidaan keskustella mahdollisuuksista. Ja oli jopa käynyt Suomessa, Juha Kankkusen kutsuma:) Ihmetteli miksi halusin muuttaa Suomesta pois.

No jos ei työntakia tule muuttoa niin joudun kuitenkin muuttamaan tästä talosta pois. Ekan maanjäristyksen ja siitä seuranneiden jälkijäristyksen seurauksena tämä talo menee täyteen remonttiin tai laitetaan matalaksi. Kuulema on vielä asuttuva. No eipä tää nyt ole ollut mun unelma. Nyt Matti nauraa..Tämä on kylmä ja kostea. Voin sanoa,että missään seksikkäissä yöasuissa täällä ei nukuta, vaan villasukat, pitkät kalsarit ja pitkähihainen paita niin ei ole kylmä yöllä. Välillä kun täällä on täysissä villavaruisteissa katsonut tv:tä niin tullut ikävä Kumpulan lämmintä asuntoa ja varsinkin lattialämmitystä wc ja suihkussa. Ja nyt ymmärrän miksi täällä on nuo hyvin paksut verhot, ne estävät suurimmat tuulet ikkunasta..Mutta vaatteet on pikkusen kosteita aina ja tuskin täällä sisällä mikään kuivuu. Jos nyt jään tähän kaupunkiin niin sitten suuntaan rantaan ja sieltä on helpompi ja halvempi löytää asuntoa. Se mun unelma talo siellä rannalla meni sitten maanjäristyksessä eli jos oisin saanut sen niin olisin koditon. Kaikella on siis tarkoitus.

Poikien kanssa ollut paljon ongelmia maanjäristyksen jälkeen, mutta nyt tuntuu, että jonkunlainen rauha on saatu aikaiseksi. Helmut vielä voi mököttää iltasella,mutta muuten ne on ollut aika hyvin, tosin mähän olen niiden kanssa melkein koko ajan.

Sosiaalinen elämä on alkanut, se varmaan onkin ainut miinus jos tässä joutuu muuttamaan muualle. Täällä on oikein mukavia suomalaisia ja naapurin kanssa ollaan ystävytty, ei kissamiehen. No mitään vuosisadan rakkaustarinaa meistä ei Loganin kanssa tullut, mutta on ollut apuna aina kun olen tarvinnut, että ehkä se oli sitten hänen tarkoitus mun elämässä. Ja tuskin hän nyt ainut mies tässä maassa on:)

Olen ajatellut tämän niin, että teen kaikkeni, että saan töitä. Jos en saa töitä niin lähetän koirat takaisin Suomeen ja tuhlaan loput rahat matkustamiseen ennen takaisin tuloa. Sitten Suomessa voin taas niskalimassa tehä rahat takaisin. Ja voin sanoa, että tulipahan tehtyä! On vaan ollut erinlaista, kun Suomessa ei ole tarvinnut töitä hakea vaan pyydetty ja nyt sitten pitää myydä itseään ja kehua maasta taivaaseen. Onneksi olen saanut apua cv:n ja cover letterin tekemiseen. 

Tänään vahva olo ja kyllä mä Drinkkilän itsepäisyydellä menen vielä pitkään eteenpäin!!

Maanjäristyksen jälkeen..

Sen piti olla ihan normaali tiistai.Amuvuoro ja illalla tulisi vihdoin pesukone ja oltiin sovittu kaksi auton koe-ajoa Loganin kanssa. Olin tutustumassa palleatiivisen tiimin työhön. oli ollut todella hyvä aamu. Olin skotlantilaisen sairaanhoitajan mukana, joka asunut täällä 9 vuotta. Kertoi, miksi täällä voi olla vaikeaa olla ulkomaalainen hoitaja. Totuus on se,että täällä ollaan vielä aika kaukana siitä mitä Euroopassa ollaan ja meitä, osa ihmisistä, pitävät uhkana. Mutta oli todella hyvä kuulla kaikkia asioita, mitä hän kokenut täällä ja ymmärsin,miksi välillä jotkut hoitajat ovat niin negatiivisä mua kohtaan. Onneksi heitä ei ole kuin muutama.

Koska aamu oli niin hyvä ja keskustelut Lizin kanssa olivat aukaiseet monia solmuja mun päässä, ajattelin, että palkitsen itseni suklaapatukalla. Lähdin kävelemään käytävää pitkin ja tuli pieni järistys. Mietin,että selvä merkki ettei pitäisi suklaata ostaa, mutta sitten alkoi kunnolla täristä ja lattia lähti liikkeelle. Tipuin maahan ja konttasin ovensuuhun. Siinä sitten pitelin kiinni ovenpielestä. Järistys kesti 40 sekuntia,mutta voin sanoa, että tuntui ikuisuudelta. Katosta lähti paloja irti ja tavarat lensivät. Heti järistyksen jälkeen ihmiset kokoontuivat odotustilaan ja siten tuli kaksi järistystä uudestaan. Osa ihmistä alkoivat itkeä ja selvästi oli pientä panikkia. Odottelimme uusia ohjeita, kaikkien nimet otettiin ylös ja aika nopeasti meidät ohjattiin ulos. Voitte vaan kuvitella millaista on kun Meilahden kokoisen, ei ihan ehkä niin iso, sairaalan potilaita aletaan tuomaan ulos. Ihmisä hoidettiin sairaalan ulkopuolella. Kun pääsin lähtemään kotiin, niin tiet olivat halkeimia täynnä, asfaltti noussut ylös, taloja osittain tai kokonaan tuhoutuneet. Tiet täyttyivät autoista ja ihmisistä,jotka juoksivat erisuuntiin. Ihan kaaosta. Hälytysäänet ja murtohälyttimet soivat. Sitten vasta mulle tuli tunne, että mitä mun talolle on käynyt ja onko koirat kunnossa. Pääsi kotiin, onneksi asun lähellä sairaalaa ja kuljen pyörällä niin ei ollut vaikeuksia liikkua. Talon ulkoseinissä on isoja halkeimia, Pyry tärisi oven edessä ja Helmut onneksi tuli jostain huudon jälkeen. Kaikki tavarat aivan sekaisin, tv lattialla, keittiö ihan täynnä lasinsuruja, makuuhuoneen katosta oli lähtenyt isoja osia irti, seinissä halkeimia. Sähkö oli poikki,mutta vesi mulla on tullut koko ajan. Otin koirat ja lähdin ulos niin kun kaikki muutkin naapurit. Tilanne oli ihan sanoinkuvaamaton. Kaikki tiet tukossa autoista, ihmiset kokoontunut kuuntelemaan radiota, osa ihmisistä itki. Sitten alkoivat uudet jälkijäristykset ja osalla tuli heti paniikki. Nyt on kulunut kaksi päivää ja järistyksiä tullut lähes kaksi sataa sen jälkeen.

Siinä sitten vietettiin ulkona suurin osa päivästä. Mutta tämä ihmisten huolenpito on uskomatonta. Kaikki tukevat kaikkia, vaikka ei edes tunne toisiaan. Nyt olen ainankin tutustunut suureen osaa ihmisistä,jotka asuvat ympärillä. Ja aina sama, mä asun tuossa talossa, tule ihmeessä kolkuttamaan jos ikinä tarvitset mitään. Ensimmäiset sanat olivat aina:" Are you ok? Do you need any help?".

Loppujen lopuksi olen ollut todella onnekas. Nyt kun näkee uutiset ja kuulut toisten tarinoita niin ei mulle ole käynyt oikeen mitään. Mitä nyt muutamat lasit, jotka suurin osa oli Loganin. Mutta jos tämä olisi tapahtunut päivää aikaisemmin, olisin ollut katetraalin aukiolla juuri silloin. Yleensä teen pitkän lenkin poikien kanssa, ensin kierrän Hagley-puiston ja sieltä keskustaan. Ostan teen aukion Starbuckista ja istun ja katselen ihmisä. Ja maanantaina istuin juuri kirkon vieressä, joten en tiedä olisinko tässä.

En tiedä olenko tyhmä vai mitä, mutta en ole ollut paniikissa. Tiistai-iltana, kun ei ollut sähkö ja makasin sohvalla kynttilän valossa poikien kanssa, ajattelin, että ois kiva olla jonkun kanssa eikä yksin. Mutta tiet tukossa, puhelimella ei pääse läpi niin sitten oltiin kynttilän valossa, luin rakkausromaania ja kuuntelin radiota. Ennen kymmentä tuli sähkö ja isälle sain soitettua. Puhelut toimi ulkomaille paremmin kuin kaupungin sisälle. Ensimmäinen yönä sitten ei nukuttu, järistyksiä koko ajan. Lepäilin vaatteet päällä olohuoneessa niin pääsee nopeasti ulos jos tarve. Seuraavana aamuna harjoitteluun, tiesulut joka puolella, armeija vartioimassa. Henkilökortilla pääsi läpi. Työ on ollut mielenkiintoista. olen ollut opettajani kanssa. Meidän osasto on kiinni eli joka päivä eri paikkaan,missä tarvitaan apuja. Ohjaajani perheenjäsen kuoli maanjäristyksessä eli häntä ei nyt sitten näy vähään aikaan. Ainankin yksi lääkäri, joka työskenteli meidän osastolla on kuollut, oli murskaantunut autoonsa keskustassa. Ammattikorkeakoulu on tuhoutunut aika pahasti ja siellä kuollut monia, varsinkin kirjastossa. Uutisissa on tällä hetkellä kuolleita 113,mutta se tulee nousemaan aika tavalla. Eilen kuulin sairaalassa, että tänne on tehty kaksi ruumishuonetta lisää, joten se kertoo ettei tuo kuolleiden määrä pidä paikkaansa.

Täällä on siis tällä hetkellä hyvin erilaista. Työ on ollut mielenkiintoista ja koen tekevän jotain merkityksellistä tämän kaiken keskellä..Ihmisiä kehoitetaan lähtemään kaupungista pois, lentoyhtiöt tarjoavat 25e lentoja ihan mihin vaan tässä maassa. Mutta mä pysyn täällä ja olen sairaalassa. Mulla ei ole hätää, kun sähkö ja vettä tulee. Tänään tuli radiosta,että jos tulee vettä ja tien viemäri ei ole rikki niin saa käyttää vessaa ja käydä suihkussa, mutta säästää vettä. Eli pääseen suihkuun vihdoin ja mun kauppa on aukaissut ovet niin saan ruokaa, niin ei ole hätä päivää. Mutta on tästä opittavaa, pitää olla kuivaruokavarasto, isoja kynttilöitä, käteistä. Nyt sen huomaan miten asiat voivat vaikeuttaa elämää. Kaikki kaupat kiinni, automaatit ei toimi, bensa-asemat kiinni. Ihmiset olivat ajaneet 15 minuutin matkaa yli 5 tuntia, bensa loppuu ja mistään ei saa lisää. No nyt kaikki pikku hiljaa alkaa aukaisemaan ovensa.

Mulla on kaikki hyvin ja kaikki ketkä tunnen täällä, on kunnossa.Ja en mä ainankaan vielä ole takas tulossa:)

Vaikea viikko takana..

Harjoittelu onkin ollut henkisesti vaikeampaa kun luulin. Mä kyllä tiesin,että mun luonteella se voi olla vaikeaa,mutta en tiennyt että näin vaikeaa. Ohjaajani on nuori, 4 vuotta työskennellyt eli luulee tietävänsä kaiken..Ei tiennyt mun taustoista mitään ja kun yritin kertoa niin ei kuunnellut eli helvetin hyvä alku. Mähän en saa käytännössä tehdä mitään ja sehän tän tekee vaikeeksi. Muutaman kerran on pitänyt todellakin pitää mölyt mahassa,mutta on se vaan vaikeaa. Tunne,että ne kuvittelee mun tietävän tai osaavan mitään, on todella ärsyttävää. Yhtenä päivänä kysyin ohjaajaltani,että voinko ottaa vigon pois potilaalta niin hän kysyi, että luuletko että osaat??? WTF?? Seuraavaksi kysyin, voinko toiselle antaa antibiootin iv:sti, tietenkin hänen valvonnan alla, niin vastaus oli, että parempi että odotetaan vielä muutama päivä..Meinasin sanoa, että olen tehnyt tätä pikkusen pidempään kuin sinä ja varmasti antanut iv-ab:tä ja poistanut viggoja tuhat kertaa enemmän kun sinä. Mutta muutaman kerran olen saanut kunnolla näpäyttää sitä:) Täällähän ollaan hullun tarkkoja lääketarkistuksissa. Piti ottaa 100mg lääkettä, pullossa 2ml 100mg/ml. Hän oli ottamassa 2 ml, minä sanoin että yksi milli ja hän kertoi että ei kun kaksi, tätä väittelyä kesti hetken..Oisitte nähneet sen ilmeen kun vihdoin tajusi että 100mg on 1 milli eikä kaksi:) Okei, mun täytyy vaan nyt muuttaa asennetta ja niellä (..niin vaikeaa..) Potilaat on tosi ihania ja saanut todella hyvä palautetta, kuulema mun englanti on erinomainen. Ja sehän on tärkeintä mitä potilailta tulee.

Varmaan tuo kaikki mitä harjottelussa on ollut niin tullut koti-ikävä, ja varsinkin töihin:) Tuntuu,ettei täällä arvosteta ammattitaitoani ollenkaan tai en voi näyttää sitä. Mutta nyt uusin asentein eteen päin!! Niin kun isä sanoi, että ehkä se mulle ihan hyväksi vähän nöyrtyä välillä..

Helmut sitten aiheutti 800 euron laskun, kissa meni aika huonoon kuntoon ja meinas kuolla. Mä niin tiesin,että tulee ongelmaa, kun naapurissa kolme kissaa. Pikkusen tuo raha summa ottaa päähän, varsinkin kun tuloja nyt ei ole, enkä tiedä milloin on. Eli laihtuminen edessä,kun mennään tonnikala-riisi linjalle.Helvetti, tuolla rahalla oisin lomaillut Fijillä neljä viikkoa..prk.. Aina täytyy ajatella positiivisesti ja jos se ois ollut Pyry niin kissaa ei enää ois. Mutta on se uskomatonta, että Helmutissa ei ole mitään jälkeä, paitsi yksi pieni naarmu. Tämä vaan vahvisti sen. että etsin uuden paikan asua. Haluan merenrannalle ja nyt on 4kk etsiä sieltä sopiva. Ja sitä paitsi siellä on halvemmat vuokrat.

Nyt uusin mielin tähän viikkoon!! Mä yritän kovasti sulautua tähän opiskelijan rooliin, enää 5 viikkoa jäljellä..jihuu

Nyt on sitten harjoittelu korkattu..

Pitäisi trimmata Pyry,mutta miten sitä aina sitten keksii kaikkea muuta tekemistä. Pojat pikku hiljaa saaneet painoa ylös ja ehkä pikkusen lihaksiakin. Ehkä mä siirrän tuota trimausta,kun en halua nähdä lihaksitonta ja luuviulu Pyryä:) No onhan se Helmutkin tässä pikkusen hämmentänyt tätä elämään..Mullahan oli tosi mukava mun ikäinen mies naapurina, jolla on kolme kissaa. Ensi kertaa kun juttelin hänen kanssaan ilmoitin hänelle ettei pojat todellakaan tykkää kissoista, siis sen jälkeen kun hän ilmoitti kissojensa viihtyvän mun pihalla. No ei siitä sitten mennyt,kun viisi päivää niin valitettavasti Helmut pääsi yhden kissaan kimppuun. En siis vieläkään tiedä miten sai portin auki ja Logan ihmetti aivan samaa. Kissa oli yön yli sairaalassa, kuulema aika pahat jäljet jätti ja kylkiluut murtuneet. Mä nyt pikkuisen ihmettelen asiaa, kun siinä vaiheessa, kun kuulin Helmutin äänen niin se oli pihan edessä ja kissa oli sen miehen sylissä ja musta se näytti olevan ihan kunnossa eikä mitään verta näkynyt missään. Vielä enemmän ihmettelen miten Helmut sen kylkiluut on murtanut. No oli miten oli, nyt tuskin enää tulee kutsuja bileisiin ja odottelen laskua...

Harjoittelua takana kaksi päivää ja täytyy myöntää, kun menin osastolle niin ihan kun ois mennyt 20 vuotta taakse päin. Kokolattiamatot sairaalaankäytävillä, että aloitetaan siitä:) Hygienia puoli on muuten pikkuisen retuperällä. Korujahan ei saa olla, mutta vihkisormus saa olla ja Maorien vihreä kivi kaulakoru?? Kysyin, mikä ero siinä nyt on,että mikä sormus sitä nyt on, jos saa sellaisen laittaa. Kuulema saa näyttää, että on naimisissa. Hoitajan, kenen kanssa olen nämä kaksi päivää ollut, pesee potilaat paljain käsin. Ja ei ne hirveästi käsiä desinfioi. Potilaat kävelevät paljain jaloin pitkin osastoa. No nyt kun parrattu pikkuisen niin kyllä löytyy hyvääkin. Lain mukaan hoitajalla ei saa olla viittä potilasta enempää. Osastolla on virka-aikana kokopäiväisesti, fysioterapeutti, sosiaalityöntekijä ja toimintaterapeutti. Kotiutuksessa tuo tiimi hoitaa oikeastaan kokonaa asian ja tarkistaa taustat ja hoitaa lisäavut kotiin. Jos on potilaita, jotka voivat tippua sängystä, huoneessa on koko ajan sairaala-apulainen, joka myöskin hoitaa potilaiden perustarpeita. Uudessa-Seelannissa ei lain mukaan saa nostaa sängyn laitoja. Jos laitoja pitää nostaa, siihen pitää olla kirjallinen lääkärin hyväksyntä. Voitte vaan kuvitella, ettei täällä TODELLAKAAN saa sitoa potilaita, koskee psykiatriaakin. Eli jos pikkusen harhaisia ja karkailevia potilaita niin huoneessa on koko ajan hoitaja ja potilailla vihreät rannekkeet. Aivan hirveästi kaiken maailman lomakkeita ja potilaiden paperit on tuhatsivuisia ja mitään selkeää tolkkua niissä ei ole. Lääkärin kierrolla ei olla mukana. Tänään sitten kysyin ohjaajalta, että mitä tuo lääkärin merkintä tarkoittaa, vastaus oli en tiedä, kysy lääkäriltä..Organisoinnissa olisi pikkusen tekemistä. Mutta on ollut ihan mielenkiintoista ja voipi olla,että pidän osastolle oppitunnin hygieniasta. Tutorin ehdotti,kun kauhistelin näiden tapoja. Huvittavaa siinä on se, että minut on kyllä testattu kaikista mahdollista taudeista ja otettu vasta-ainekokeita, mutta perus hygienia on sitten ihan perseestä..

Huomenna aloitan ohjaajani kanssa, jonka tänään näin ihan vilaukselta. Vaikutti mukavalta ja mun ikäiseltä tai nuorempi. Mutta nyt trimmaamaan Pyryä!!

Teoriat ohi ja kohti harjoittelua

Nyt on sitten teoria osuus käyty läpi, no oihan siä samankertausta ja lakeja + periaatteita. Kokeet nyt läpäisty. Tosin 2/3 ei päässyt lääkelaskuista läpi, vaikka oli kaikki kaavat naaman edessä. Pikkusen täällä on erilaista ja "innolla" odotan harjoittelu. Olen siis opiskelija taas eli käytännössä en saa tehdä mitään, no saan antaa p.o lääkkeitä. Kaikki mahdollinen tarkistetaan. veriä saa tilata vain tietyn lisäkoulutuksen saanut, vuoteeseen ei saa laittaa laitoja kuin lääkärin luvulla, opiskelijan pitää ostaa oma uniformu ja sitten kun olet töissä niin ei siellä ole mitään sosiaalitiloja, vaan menet ja tulet töihin asu päällä ja peset itse työvaatteet. Kauhean tarkasti jokainen asia on laitettu, siis ihan jokainen. Esim. neuvottiin kuinka ajaa karvat ennen kun laitat iv-kanyylin ja sen jälkeen isolla DO NOT SHAVE SKIN?? Ei kun mä ajattelin ajaa sen ihonkin,koska sittehän mä nään suonet paremmin:) Kaikkia tälläisiä pieni hauskoja juttuja..

Pojat tulivat sitten vihdoin kotiin ja jos olisin tiennyt,että millaisessa paikassa ne ovat niin oisin jäänyt kotiin. Eli ei niin se lento vaan paikka. Karanteeni oli siisti,mutta pojat ovat olleet betonilattialla, toki makuupaikat ja tila oli varman 3m x 6m. Ne on niin laihoja ja menettänyt lähes kaikki lihakset. Hyväntuulisia ja leikkii yhdessä, ettei ne menttaalisesti ole muuttunut,mutta kun ne oli niin hyvässä kunnossa. Kauhean huono omatunto siitä tuli, varsinkin Pyryn kohdalla. Vanhensin varmaan sitä kaks vuotta. Nyt sitten pojat ovat penturuualla ja liikuntaa nostetaan varovasti, nehän lenkkeilisi vaikka kuinka. Väsyneitä ne on, että jos vaan pysyn hetken paikallaan ne alkavat nukkumaan. Tällä hetkellä ne vaan seuraa mua koko ajan eikä jätä silmistä pois.Eivät viihdy yksin pihalla vaikka ovi on auki vaan on mun jaloissa. Poikien iloksi naapurilla on kolme kissaan, mutta en jaksa uskoa, että ne enää tulee meidän pihalla.

Talo on tosiaan hyvällä paikkaa, pyörällä ytimeen 5 minuuttia ja kävellen menee 10. Koiraihmisiin oon tutustunut ja huvittavaa on, että suurin osa ajaa autolla puistoon ja sitten ulkoiluttaa koiransa. Koiraa saa pitää vapaana ja vaikka rannoilla on kieltomerkit niin paljon siellä koiria kuitenkin on. Talo on nyt aika sillisalaattia, ei todellakaan mistään sisustuslehden sivuilta, mutta kun tässä ei miljonäärejä olla niin saa kelvat. Keittiöön ostin vähän tavaraa ja uuden ison sängyn,mutta muuten sain kaiken tarvittavan Loganin varastosta. ja kirjaimellisesti tyhjensi sen mun taloon. Mulla enemmän pyyhkeitä,mitä mulla on ikinä ollut. Tosin ei ole vielä pesukonetta niin odottavat pesua. Entinen vuokralainen jätti tosi "kauniit" sohvat, mutta uusilla päälysteillä ne on ihan ok. Pikkusen tulee ikävä Loganin esteettistä kotia:)

Ajoittain tulee koti-ikävä tai oikeastaan mun sosiaalista elämää. Täällä ei puhelin soi tai ainut joka soittaa tai viestittää on Logan. Mutta nyt on parempi,kun pojat ovat täällä. Ihmisethän täällä on tosi ystävällisiä ja pitänyt opetella small talk. Ihan mihin menet niin kysytään miten menee ja hyvää jatkoa tai hyvää yötä. Bussiin menet niin viereinen ihminen heti kysyy miten on päivä mennyt ja puhelee niitä näitä, sitten kun nouset niin toivottaa hyvää loppu päivää ja toivottavasti tulee mukava ilta. Mä oon vielä pikkusen ymmälläni. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen alan tottua ja uimaradallakin mennään toisin päin, tietysti..

Ruokakaupassa vielä en ihan löydä mitä haluan tai sitä ei täälä ole ja omaksi iloksi on tullut laihduttua jonkin verra. No leipä jäänyt kokonaan pois ja mitään maitotuotteita en voi syödä ja voin sanoa, että olen kokeillut. Ei täällä ole laktoosittomia tuotteita, vielä en ole apteekkiin mennyt ja katsomaan oiskos tabletaja niin vois ottaa.

Mutta näin täällä. Pikku hiljaa kotiutumaan päin. Viikonluppuna pientä irrottelua niin saa vähän nollattua. Olen ollut tosi väsynyt ja aluksi en tajunnut miksi, mutta kaikki informaatio englanniksi ja kaikki uutta niin mun pienet aivot menee varmaan ihan ylikierroksilla.Mutta nyt nauttimaan lämmöstä ja auringosta!!