Uudet tuulet puhaltaa

Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Olen vihdoin löytänyt ihana piene talon meren ääreltä ja aloittanut työt. Varmaan kävin katsomassa 12 taloa ennen kuin tämä löytyi. Pieni punainen talo, ei mikään maailman hienoin ,mutta hyvin kotoisa. Mulla on nyt iso puutarha takapihana ja etupihalla voi nauttia aamu teen auringon paisteessa. Aallot kuuluvat pihalle ja rantaan kävelee 3 minuuttia. Koirat on ihan innoissaan paikasta ja varsinkin kun saavat päivittäin juosta vapaana rantsussa. Ensimmäisenä viikonloppuna oli Helmutin iloksi myös kissa pihalla. Pienen tappelun jälkeen kissa pääsi puuhun ja onneksi pyry oli etupihalla ja tuli paikalle vasta kun kissa oli päässyt puuhun. No sen jälkeen ei ole kissoja tässä pihassa nähty. Puutarhan loppussa on kasvimaa eli nyt vaan pitää opetella puutarhan hoitoa. Ainankin viinirypäleitä siellä kasvaa. Ja sitten meillä on pieni lampi mihin vois laittaa vaikka kultakaloja.

Poikien suhteen tilanne on aika tasainen. Helmut on nyt sitten palliton ja vielä ei täydellistä loppu tulosta tiedetä,mutta alkanut taas juomaan sisällä, mitä ei ole tehnyt helmikuun järistyksen jälkeen. Leikkivät rantsussa ja painivat illalla. Yhdessä en niitä uskalla jättää, Pyry menee muuten ihan panikkiin,kun huomaa jäävänsä Helmun kanssa yksin. Ja näin asiat on toiminut. Kun tulen kotiin, niin ne alkavat heti leikkimään. Loganin luona ne ovat yhessä suljettuna olkkariin, siinä talossa on koirilta pääsy kielletty makkariin, eikä sielloin mitään tappeluita ole.

Töissä olen ollut kolme viikkoa ja on ollut oikein mukavaa. Tosi mukavia duunikavereita ja työnantaja vaikuttaa reilulta. Pe-su tarjoaa ruuat, aina on tarjolla hedelmiä ja sitten niitä suklaakakkuja..Niillä on aina tapana tarjota suklaakakkua,kun on ollut isompi maanjäristys ja nythän niitä taas on täällä ollut. Se on kiitokseksi siitä,kun ollaan niin urheita...Mutta onhan ne mutakakkut tosi hyviä!Henkilöstöpäälikkö oli sitä mieltä,että mulle pitäis antaa pysyvä viisumi sen takia, että jään tänne asumaan maajäristyksistä huolimatta. Välillä tuntuu,että olen ihan kauhea ihminen,kun en millään enää jaksais näitä maanjäristys keskusteluita. Joka kerta kun yöllä järisee, ja niitä on nyt ollut joka yö, seuraavana päivänä ei sitten aamupäivänä mistään muusta puhuta. Kun täällä oli ne kaksi isoa järistystä puolen tunnin sisällä, olin duunissa. Kaikki muut menevät lattia, minä seison oven välissä.Mulla on turvallisempi olo, kun olen seisaaltaan ja siinä sitten tasapainottelen, kutsun sitä maanjäristys surffailuksi:) Muuten nämä järistykset näkyvät niin, että kaikki pitävät koko ajan kännykän, koti-ja auton avaimet ja lompakon taskussa. Monet on pakannut autoon vettä ja lämpimiä vaatteita. Mä en ihan nyt siihen ole mennyt, mutta yritän pitää henk.kohtaiset tavarat taskussa.

Tällä hetkellä olen vielä kotisairaalan puolella ja varmaan parin viikon kuluttua siirryn alakertaan perehdykseen. Kotisairaala työ ei nyt ihan hirveästi eroa Suomen toiminnasta, organisaatio ero on tietenkin iso, mutta mä laitan siitä teille rakkaat työkaverit oman meilin, ei näitä muita varmastikkaan sellaiset kiinnosta. Se mikä eroaa, on nämä kissanpurema infektiot ja rugby pelissä ruhjeen saaneet kundit, joilla sitten tulee tulehdus haavaan tai on sisäinen hematooma. Tiedän, se on hirveen harmillista hoitaa nuoria rugbyn pelaajia miehiä..But somebody has to do it.. Ensimmäisen lauantai aamuvuoron jälkeen lähdin kotiin, tulin päivystyksen kautta ja ihmettelin, että mitä täällä on oiken tapahtunut, kun koko paikka oli täynnä mutaisia miehiä varmaan 15-35 vuoteen. Sitten mulle kerrottiin,että lauantai on pelipäivä, eka pelataan kunnolla ja sitten tullaan paikkaamaan itsensä päivystykseen tai laitetaan kipsi käteen tai jalkaan. Ja sitten ne kehtaavat sanoa mulle, että kuinka kauhean vaarallinen laji jääkiekko on..haha..

Täytyy nyt tunnustaa, että nyt alkaa tuntua hyvältä täällä. Tietenkin,kun on töissä ja saa normaalin rytmin elämään, mutta myös talo on tehnyt ison osan. Yksi unelma täyttynyt,kun saa asua meren äärellä. Tämä alue on muutenkin hyvin lähellä Kumpulaa. Ihmiset tulevat puhumaan ja hyvin sellainen oma pieni kylä. Monet pitää mua ihan hulluna,kun olen tänne muuttanut. Tätä kutsutaan kadonneeksi maaksi, en tiedä miksi..Varmaan siksi, että jos se tsunami iskee ne sitten tää kyllä katoaa. Mutta en aio pelossa elää ja Logan tietää mitä mulle sitten pitää tehdä ja osaa tunnistaa tatuoinneista:) so no worries:)

Pitäkää huolta toisistanne rakkaat ystävät, mä lähen ransuun lenkille!!

P.s mä olen jopa miettinyt,että alkaisin juosta rannalla. Tiedän..mutta olenkin vielä ajatuksen tasolla;)

Aurinko alkaa paistaa risukasaan

En ole pitkään aikaan kirjoitellut,mutta toisaalta ei sitä jaksa negatiivisia ajatuksia kirjoittaa. Täytyy myöntää,että viimeiset 5 kuukautta on ollut henkisesti elämäni rankimmat. Alkoi näyttää siltä,että ei täältä saa töitä ja oli kauhea koti-ikävä ja mietin minkä perkeleen takia mä oon tänne tullut. Rahaa menee, mitään ei tule, pojat tappelee verissä päin ja mulla on yksinäistä. Yksin juominen ja suomi-musiikin kuunteleminen auttaa aina asiaan, pääsee oikein pohjalle.Elämä on ollut henkisesti kunnon vuoristorataa, toisina päivinä oli tosi vahva tunne,että kaikki onnistuu ja sitten oli niitä päiviä etten saanut itseäni edes ylös sängystä. Jälleen kerran urheilu pelasti mun mielenterveyden ja oli Loganillakin osuutta asiaan. Aloin sitten treenaamaan oikein kunnolla ja juoksin eri jumpissa. Logan jaksoi kannustaa työhaussa, painotti kärsivällisyyttä ja siitä kuinka kaikki tuntuu sitten niin paljon paremalta kaiken taistelun jälkeen. Minä kiikutin sitten käskystä cv:n sitten eri paikkoihin ja kuten Logan sanoi,että se nyt sun työ, saada työtä.Mutta loppuen lopuksi se sitten alkoi kantaa hedelmää ja niin taas kerran hän sai sanottua ,että I so told you so :)

Sitten olin tilanteessa,että oli kaksi työpaikaa mistä valita. Toinen päivystys/kotisairaa ja toinen kotihoito. Kävin kummassakin paikassa tekemässä muutamat työvuorot, halusivat tarkistaa,että pärjään englannilla. Valitsin päivystys/kotisairaala. Erittäin mielenkiintoista, puolet vuoroista päivystyksessä ja puolet kotisairaalan puolella. Olen aina ollut kiinnostunut päivystyksestä ja näin voin yhdistää kaksi mun lempipaikkaa. Täällä on vielä se erikoista,että tänne tulee kaikki vauvasta vaariin, ei ole erikseen lapsille omaa päivystystä,joten mulla on paljon opittavaa. Niiden kahden vuoron aikana tapasin todella hyviä tyyppejä ja tulen varmasti viihtymään siellä. Kotihoidossa työntekijöiden ikä lähenteli eläke-ikää. No eihän tämäkään tietenkään voinut mennä sitten helposti. Kun otin työn vastaan, heille selvisi etten voi aloittaa ennen kun minulla on työviisumi. Työviisumin saamisessa menee noin 6 viikkoa ja heidän piti täyttää 10 sivua erilaisia kysymyksiä miksi he palkkaavat minut eikä paikallista. Kun hain paperit, niin viesti rivien välistä oli,että jos olisimme tienneet tämän, emme olisi palkanneet sinua. No niiden moka,kun eivät kyselleet mitään haastattelussa ja enhän mä nyt mennyt sitä niille sanomaan. Kotihoidossa ne kysyivät haastattelussa. Tässä tilanteessa tuli sitten Linda apuun. Hän tunsi oikeita ihmisiä ja saan viisumin ensi viikolla eli alle kahdessa viikossa!!Aloitan siis työt ensi viikolla ja pääsen normaalin elämän makuun.

On tässä nyt tehty muutama hyvä reissukin täällä, pääsiäisenä olin 12 hengen porukassa pyöräilemässä 160km kolmessa päivässä aivan mahtavissa maisemissa. Sitten sain ensimmäiset vieraat tänne ja lähdin tyttöjen kanssa Queenstowniin pitämään hauskaa. Ne on olleet kyllä hyviä henkireikiä.

Nyt sitten on hyvä fiilis,kun vihdoin asiat alkavat kolahtaa paikalleen. Helmut menetti pallinsa ja nyt toivon mukaan sen hyökkäykset Pyryyn loppuvat, no ei ole sen jälkeen tullut yhtään. Nimittäin muuten Helmut lähtee Johkun ja Freijan kaveriksi Suomeen. On ollut kauhea katsoa, miten kaveruksista on tullut niin vihamiehet ajoittain. Pyry menee lukkoon ja hakee musta turvaa eli seuraa mua koko ajan kotona. Nyt on puolitoista viikkoa mennyt ja pojat leikkivät tosi paljon ja Helmut vaikuttaa tosi iloiselta. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää,miksi näin tapahtu. Mikään Helmutin käyttäytymisessä ei ole selkeää. Kun se hyökkää Pyryn päälle, joka siis alistuu heti, puree ja sen jälkeen alkaa hoivaamaan Pyryä ja nuolemaan sen suun pieliä.Ma ei ymmärrä..

Mutta näin asiat nyt ovat ja menevät vain parempaan kaikessa suhteessa. Olen alkanut etsiä uutta taloa ja nyt otan sitten ajan kanssa,että löydän sellaisen mistä pidän. Rantaan muutetaan, vaikka kaikki pitävät sitä hulluna ideana, mutta ajatus siitä,että voin joka päivä kävellä poikien kanssa siellä, on vaan mahtava etten luovu siitä. Eilen viimeksi kävin lenkillä siellä ja se ilo mikä pojissa on, kun saavat juosta vapaana ja jahdata lokkeja, on uskomaton. Ja muutenkin olen aina pitänyt siitä paikasta, siellä pieni keskusta, sellainen boheemipaikka. I just love it. Mä voin sitten mennä hienostelemaan Loganin luokse:)

Täytyy myöntää,että oaljon olen oppinut tämän aikana, plus saanut kropan sellaiseen kuntoon missä se ei ole pitkään aikaan ollut, mutta tärkein asia on itsepäisyys vai se suomalainen sisu, mikä vaan ei anna luovuttaa.Silloin,kun eniten on maassa ja kaikki näyttää menevän päin peetä niin läpsäsy poskelle ja nostamaan puntteja ja heti on parempi fiilis.Ja kiitos kaikille rakkaille, teidän kannustus on ollut tärkeä!!

Sweet as...