Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Olen vihdoin löytänyt ihana piene talon meren ääreltä ja aloittanut työt. Varmaan kävin katsomassa 12 taloa ennen kuin tämä löytyi. Pieni punainen talo, ei mikään maailman hienoin ,mutta hyvin kotoisa. Mulla on nyt iso puutarha takapihana ja etupihalla voi nauttia aamu teen auringon paisteessa. Aallot kuuluvat pihalle ja rantaan kävelee 3 minuuttia. Koirat on ihan innoissaan paikasta ja varsinkin kun saavat päivittäin juosta vapaana rantsussa. Ensimmäisenä viikonloppuna oli Helmutin iloksi myös kissa pihalla. Pienen tappelun jälkeen kissa pääsi puuhun ja onneksi pyry oli etupihalla ja tuli paikalle vasta kun kissa oli päässyt puuhun. No sen jälkeen ei ole kissoja tässä pihassa nähty. Puutarhan loppussa on kasvimaa eli nyt vaan pitää opetella puutarhan hoitoa. Ainankin viinirypäleitä siellä kasvaa. Ja sitten meillä on pieni lampi mihin vois laittaa vaikka kultakaloja.
Poikien suhteen tilanne on aika tasainen. Helmut on nyt sitten palliton ja vielä ei täydellistä loppu tulosta tiedetä,mutta alkanut taas juomaan sisällä, mitä ei ole tehnyt helmikuun järistyksen jälkeen. Leikkivät rantsussa ja painivat illalla. Yhdessä en niitä uskalla jättää, Pyry menee muuten ihan panikkiin,kun huomaa jäävänsä Helmun kanssa yksin. Ja näin asiat on toiminut. Kun tulen kotiin, niin ne alkavat heti leikkimään. Loganin luona ne ovat yhessä suljettuna olkkariin, siinä talossa on koirilta pääsy kielletty makkariin, eikä sielloin mitään tappeluita ole.
Töissä olen ollut kolme viikkoa ja on ollut oikein mukavaa. Tosi mukavia duunikavereita ja työnantaja vaikuttaa reilulta. Pe-su tarjoaa ruuat, aina on tarjolla hedelmiä ja sitten niitä suklaakakkuja..Niillä on aina tapana tarjota suklaakakkua,kun on ollut isompi maanjäristys ja nythän niitä taas on täällä ollut. Se on kiitokseksi siitä,kun ollaan niin urheita...Mutta onhan ne mutakakkut tosi hyviä!Henkilöstöpäälikkö oli sitä mieltä,että mulle pitäis antaa pysyvä viisumi sen takia, että jään tänne asumaan maajäristyksistä huolimatta. Välillä tuntuu,että olen ihan kauhea ihminen,kun en millään enää jaksais näitä maanjäristys keskusteluita. Joka kerta kun yöllä järisee, ja niitä on nyt ollut joka yö, seuraavana päivänä ei sitten aamupäivänä mistään muusta puhuta. Kun täällä oli ne kaksi isoa järistystä puolen tunnin sisällä, olin duunissa. Kaikki muut menevät lattia, minä seison oven välissä.Mulla on turvallisempi olo, kun olen seisaaltaan ja siinä sitten tasapainottelen, kutsun sitä maanjäristys surffailuksi:) Muuten nämä järistykset näkyvät niin, että kaikki pitävät koko ajan kännykän, koti-ja auton avaimet ja lompakon taskussa. Monet on pakannut autoon vettä ja lämpimiä vaatteita. Mä en ihan nyt siihen ole mennyt, mutta yritän pitää henk.kohtaiset tavarat taskussa.
Tällä hetkellä olen vielä kotisairaalan puolella ja varmaan parin viikon kuluttua siirryn alakertaan perehdykseen. Kotisairaala työ ei nyt ihan hirveästi eroa Suomen toiminnasta, organisaatio ero on tietenkin iso, mutta mä laitan siitä teille rakkaat työkaverit oman meilin, ei näitä muita varmastikkaan sellaiset kiinnosta. Se mikä eroaa, on nämä kissanpurema infektiot ja rugby pelissä ruhjeen saaneet kundit, joilla sitten tulee tulehdus haavaan tai on sisäinen hematooma. Tiedän, se on hirveen harmillista hoitaa nuoria rugbyn pelaajia miehiä..But somebody has to do it.. Ensimmäisen lauantai aamuvuoron jälkeen lähdin kotiin, tulin päivystyksen kautta ja ihmettelin, että mitä täällä on oiken tapahtunut, kun koko paikka oli täynnä mutaisia miehiä varmaan 15-35 vuoteen. Sitten mulle kerrottiin,että lauantai on pelipäivä, eka pelataan kunnolla ja sitten tullaan paikkaamaan itsensä päivystykseen tai laitetaan kipsi käteen tai jalkaan. Ja sitten ne kehtaavat sanoa mulle, että kuinka kauhean vaarallinen laji jääkiekko on..haha..
Täytyy nyt tunnustaa, että nyt alkaa tuntua hyvältä täällä. Tietenkin,kun on töissä ja saa normaalin rytmin elämään, mutta myös talo on tehnyt ison osan. Yksi unelma täyttynyt,kun saa asua meren äärellä. Tämä alue on muutenkin hyvin lähellä Kumpulaa. Ihmiset tulevat puhumaan ja hyvin sellainen oma pieni kylä. Monet pitää mua ihan hulluna,kun olen tänne muuttanut. Tätä kutsutaan kadonneeksi maaksi, en tiedä miksi..Varmaan siksi, että jos se tsunami iskee ne sitten tää kyllä katoaa. Mutta en aio pelossa elää ja Logan tietää mitä mulle sitten pitää tehdä ja osaa tunnistaa tatuoinneista:) so no worries:)
Pitäkää huolta toisistanne rakkaat ystävät, mä lähen ransuun lenkille!!
P.s mä olen jopa miettinyt,että alkaisin juosta rannalla. Tiedän..mutta olenkin vielä ajatuksen tasolla;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti